Tietoa ylioppilastutkinnosta ja lakkiaisista

Ylioppilastutkinto

Lukion loppuvaiheessa suoritettavaa tutkintoa kutsutaan ylioppilastutkinnoksi. Sen tarkoituksena on mitata  "ovatko opiskelijat omaksuneet lukion opetussuunnitelman mukaiset tiedot ja taidot sekä lukion tavoitteiden mukaisen riittävän kypsyyden."  Ylioppilaskokeet järjestetään lukioissa kaksi kertaa vuodessa (keväällä ja syksyllä), jotka suorittanut oppilas valmistuu lukiosta ylioppilaana.  Suomessa ylioppilaaksi kirjoittaa vuodessa noin 35 000 henkilöä.

 

Ylioppilaslakki

Ylioopilaslakkia eli valkolakkia saavat nimensä mukaisesti käyttää kaikki ylioppilaat. Ylioppilaslakilla on pitkät perinteet, sillä se otettiin käyttöön jo 1810-luvulla. 1950-luvulle saakka ylioppilaslakkia pidettiin päällä koko kesäloman ajan, mutta nykyisin lakki puetaan yleisesti vappuna sekä akateemisissa tapahtumissa ja juhlissa. Ylioppilaat saavat painaa lakin päähänsä ylioppilasjuhlassaan.

 

Lakkiaiset

Kevät- ja syyskauden päättyessä lukioissa järjestetään valmistuville ylioppilasjuhlat. Kaikissa kouluissa on omat vahvat perinteensä juhlajärjestelyihin ja ohjelmaan. Koululla järjestettävän juhlan jälkeen juhlat jatkuvat ylioppilaiden kotona tai erillisissä juhlapaikoissa. Ylioppilas juhliin kutsutaan yleisesti sukulaiset, ystävät ja perheen jäsenet. Myös opettajat sekä nuoren omat ystävät ovat tervetulleita mukaan juhlimaan. Lakkiaiset ovat vapaamuotoinen perhejuhla, jonka tarjoilu on myös juhlijasta ja järjestäjät kiinni. Lakkiaisiin sopii hyvin seisovapöytä, jossa on tarjolla sekä suolaista, että makeaa syötävää.Katso täältä helpot ja nopeat reseptit juhlapöytään.

 

Lahjaideoita ylioppilaalle

Monet nuoret lähtevät opiskelemaan toisella paikkakunnalle ja perustavat ensimmäisen oman kodin. Tiimarin valikoimista löytyy paljon erilaisia tuotteita, jotka ilahduttavat ensikodin hankkijaa. Katso täältä sopivia ja ilahduttavia lahjaideoita, joilla ylioppilaiden muistaminen onnistuu helposti ja vaivattomasti.

 

Itse tehty kutsu ilahduttaa

Askartele itse upeat kutsut lakkiaisiin. Katso ohjeita ja ideoita korttien askartelemiseen täältä. Myös hääosion alta löytyy kauniita kutsu- ja kiitoskorttimalleja. Ohjeet hääkortteihin löydät täältä.

 

 

Lähde taustatietoihin: Wikipedia http://fi.wikipedia.org/wiki/Ylioppilastutkinto.