Huopapuput
--Tarvikkeet
- askarteluhuopaa
- vanua
- askartelusilmät
- kuumaliimaa
Työvälineet
sakset
ompeluneula ja -lankaa
kuumaliimapistooli
Tee näin:
Leikkaa kaksi pupun vartalopalaa ja pitkulaiset korvat. Jätä korviin vähän ylimääräistä mittaa, jotta ne voi ommella kiinni vartaloa ommeltaessa. Leikkaa korvapaloihin sisäosat ja pyöreä pala pupun hännäksi.
Aseta vartalopalat päällekkäin ja ompele kappaleet yhteen reunoja myöden etupistoilla. Laita korvapalat vartalopalojen väliin ommellessa pääosaa kiinni, jotta saat kiinnitettyä korvapalat samalla kertaa paikoilleen. Jätä pieni aukko pupun täyttämistä varten auki.
Täytä vanulla. Tarkista, että vanua on tasaisesti koko pupuhahmon mitalla. Käytä tarvittaessa apuna esimerkiksi kynää ja työnnä sen avulla vanua pidemmälle. Lopuksi ompele täyttöaukko kiinni etupistoin ja päättele langanpää pupun sisälle.
Liimaa tai ompele korvien sisäosapalat ja häntäpyörylä kiinni. Liimaa askartelusilmät paikoilleen. Ompele mustalla langalla ristipisto pupun suuksi. Tee ripustuslenkki langasta viemällä lanka neulan avulla pupun korvien välistä ja solmi solmulle.